Oma ulkokuntosali kesäksi

Oma ulkokuntosali kesäksi
5. kesäkuuta 2023 173 näyttöä 2 min luku
Oma ulkokuntosali kesäksi

Jo aikaisin viime talvena lähdin suunnittelemaan omaa ulkokuntosalia jossa treenata kesällä ihanssa auringonpaisteessa hiki valuen. Siitä oli kiva haaveilla talven pakkasilla ja samalla suunnitella millaisista välineistä oma ulkokuntosali tulisi koostumaan. Heti alkajaisiksi oli selvää, että omasta ulkokuntosalista rakentelen toiminnalliseen treenin painottuvan kokonaisuuden, sellaisen jossa saa hien kunnolla virtaamaan vaikka sitten pilvisemmälläkin ilmalla. Vähän kerrallaan olen alkuvuoden ajan hankkinut erilaisia välineitä ja rakennellut jotain myös itse. Nyt alkaa kesä olla täällä ja on aika hienoa todeta, että myös oma ulkokuntosali on nyt valmis!

 

 

Ensin alkuun on todettava, että on melkoinen alkulämmittely kantaa nuo kaikki kamppeet varastosta pihalle. Jo siinä puuhassa sai hien irtoamaan, vaikka olinkin esimerkiksi painokiekkojen siirtämistä varten rakentanut oman levypainonkuljettimen.

Tämän ensimmäisen kokeilutreenin aloitin ihan perinteisellä kyykky-maastaveto yhdistelmällä. Ensin kyykkyjä ja heti perään maastavetoa. Tarkoituksella todella pienillä painoilla, sillä tarkoitus oli lähinnä lämmitellä ja tällä treenikerralla testata, miltä se treenaaminen ulkokuntosalilla oikein tuntuu…

 

 

Seuraavaksi siirryin leuanvetoon. Itse rakentamani avoräkki kun on luonnollisesti varustettu myös leuanvetotangolla. Kuten jo aiemmin olen todennut, ei leuanvetokunto ole entisellään, ihan hirveän pitkistä sarjoista ei siis ollut kyse (saattaa johtua myös vyötärölle kertyneestä lisäpainosta).

 

 

Sitten päästiin farmarikahvojen kimppuun. Näiden osalta minulla oli melkoisen suuret odotukset. En ole koskaan ennen farmarikahvoja kokeillut, mutta jotenkin ne on kiehtoneet jo pitkään. Siksipä ensimmäinen ulkokuntosalille GoFitness Megastoresta tilaamani juttu olikin ATX farmarikahvat.

 

 

Saman kokoinen painokiekko jokaiseen tolppaan, tiukka ote kahvoista ja ei muuta kuin liikkeelle. Mukavalta tuntui, aika kokonaisvaltainen liike ja kun seuraavalla kerralla lataan hieman isommat kiekot tappeihin, saa liikkeestä melkolailla raskaan. Tykkään.

 

 

Sitten jäljellä oli vielä GoFitness Megastoresta tilaamani ATX veto/työntökelkan testaaminen.

 

 

Hiukan etukäteen jännäsin, miten kelkka kulkee nurmikolla, mutta ihan turhaan. Kelkka liikkui nurmikolla juuri sitä vauhtia kuin sitä kiskoi. Hyvältä tuntui tämäkin ja seuraaavalla treenikerralla voi kyytiin lastata hieman enemmän kiekkoja.

 

 

Sellainen oli ensimmäinen testitreeni omalla ulkokuntosalilla. Seuraavalla kerralla testailen esimerkiksi kelkan työntö-ominaisuuksia ja hypin boksin päälle. Traktorin rengas voisi olla myös kiva hankkia lekalla hakattavaksi…

 

Edellinen artikkeli:
Seuraava artikkeli: